ELÄMÄ ON

Olen löytänyt uuden tien Elämään. Sen teki pienen pieni virus KORONA. En enää ole niin paljon sohvaperuna, kuin ennen.Olen lähtenyt liikkeelle.Olen löytänyt ilon pienistä murusista. Minä elän! Tulkaa mukaan! 

               Musamuari muistelee

Ny ,kun vuasikymmeniä on pian 8, sitä musamuariki alkaa ihmetellä tän tekniikan kehitystä. Ku mää olin tommonen vaahtosammuttimen kokonen ,ei joka huushollista ollu ees ratioo. Meil oli ja mää muistan ku, kurkistelin ration taa ja ihmettelin, et missä  se Markussetä oikein on ja kuinka se mahtuu noin piänee vehkeeseen. Emmää oikein tajunnu, et se vaan Markusserän ääni joka tulee ton vekottimen kautta. Se ratio toimi jollain akkusysteemillä, ei ollu sähköö. Sit myähymmin, ku mää olin jo iso likka saatiin sähkö ja ostettiin Plilipsin ratio ja siittä kuulukin jo paremmin. Ja sit mun tekniikan ihme eno teki levysoittimen joka pyäri polkupyärän dynamolla ja ääni tuli sen ration kautta. Savikiakot, esim poika varjoiselta kujalta kuunneltiin moneen, moneen kertaan. Ja kun äite kävi Tampereella , se toi aina jonkin uuren levyn, vautsi! Mull on viäläki onneks niitä savikiakkoja joitain jäljellä. Seuraavaks meille tuli puhelin, naapurin kans yhteinen numero, meillä kaks soittoo, niillä yks.Olis voitu kuunnella toistemme puheluita, mutt eihän me ny semmosta tehty! 

   Sitte oliki vuorossa jo suuri ihme: TELEVISIO. Sekin tuli sinne naapuriin kylän ensimmäisenä ja kyllä mekin käytiin sitä kattelemassa monia kertoja. Kameran sain ,kun olin jotain 13-14 vanha. Semmonen laatikko, josta päältä katottiin kuvauskohretta sitte vaan naps, Hyviä kuvia sillä sai. Se kameraki mul on tallessa.

  Vuaret viäri ja mustaki tuli ns. aikuinen. Lährin maailmalle piikomaan ja ratiookaan en hetkeen tarvinnu. Ekaks olin Virroilla kanttoriperheessa, siä oli musiikkia aina , klassista ja hengellistä soittaen ja laulaen. mukavinta oli tiätenki mukuloitten laulut. Elävästi muistan, kun perheen 3- v kuapus veti komeesti Enkeli taivaan. Ja tyttäristä vanhempi ,hänestä tuliki kanttori.Muistoihini jäi soimaan ertyisesti myös Bachin preludi ja fuuga jota isäkanttori soitti pianolla ja kirkossa uruilla viululla säestettynä. Se miälestäni jotain aivan vantastista

  Elämä jatkuu ja mää muutin Helsinkiin. Asuin piänessä piian kamarissa .Äite tuli kylään .Eiks sulla oo ees ratioo , se ihmetteli, ethän sää tiä maaiman menosta mittää, ku et kuule ees uutisia. Ja niin äite meni ja osti mulle piänen matkaration. Kun se sitte lakkas kunnolla toimimasta ,ostin ihan oman vempeleen Se oli Telefunken ja siinä oli samassa levysoitin ja ratio.Se oli hiano, punertavasta puusta tehty. Osamaksulla ostin . Älppärit oli jo käytössä, niitä ostelin aina silloin tällöin, klassisia siihen aikaan. on noi tossa mulla viälä jäljellä ja aina joskus paan jokun soimaankin.

  Sitten tuli kela nauhurit, niitäkin mulla oli ainakin 2 vuosien varrella. Kun olin saanut vakituisen työn lastenhoitajana tuli aika jo hankkia televisiokin.Lastenseimessä, jossa olin töissä oli yhden lapsen isällä kodinkoneliike ja niinpä sanoin hänelle ,että tupppas minulla käytetty  telkkari .  Yhden illan sitä katselin ja ajattelin, että ompas huono kuva.Seuraavana päivänä sanoin hänelle, että vie tuo pois ja tuo tilalle ihan uusi. Ja se phlipsin vehje olikin ilonani vuosia.Mustavalkoinen tietenkin. Aika kului, vaihdoin työpaikkaa ja ostin ensimmäisen omistusasuntoni.Helsinginkadulta. Sinne halusinkin sit oikein väriteeveen , vaikka  se mustavalko toimi vielä hyvin Se menikin sitten Lehtisaareen ystäväni käyttöön vuosiksi. Siinä jossain vaiheessa tuli taas uusi hieno keksintö. c-kasetti joka sekin vaati oman soittimensa.Sai onneksi matkaradiota ,joissa kyseinen soitin on ohessa .Sitten tuli stereot kaiuttimineen, ja viritinvahvistiminineen. Jo kuulosti musa mahtavalta. oli niitä mullakin muutamia, yks kerrallaan, mut ku piti vaihtaa aina kun tuli uusia ja muka parempia!

   Hyppäys ajassa jälleen eteenpäin . Ny alko musamuari olla lähellä eläkeikää ja tuli tiatokoneet, myäs naistenklinikalle, joka oli duunipaikkani. Mutta tota vekotinta mää pelkäsin, ku ruttoo. Ehän mää ikinä tommosta opi käyttään. Onneks sainkin armahruksen, ettei tarttenu kurssille mennä ,ku ei ollu ku vuasi aikaa!!!! Vaikka sitte jälkeenpäin aattelin ,et ois se hyvä ollu kumminki.No, eläkkeellä sitte rakennetti mökkiä ja jouruttiin ottaa laina lainan lisäks. Ku mökki oli asumiskunnossa, muutettiin sinne melkei kahreks ja pualeks vuoreks ja pantiin vuakralle tää ykköskoto ,saatiin sillä lisälaina maksettua. Mulle tuli siä talvella vähä aika pitkäks , ja mää sanon Sepille, et kuskaas mua jos meen ATK-kurssille.Joo , mikäpä siinä isäntä tuumas. Siä eli kansalaispistossa eläkeläisille alkeiskursseja. Siä oli niin mukava porukka ja kiva opettaja, että kävin sen alkeiskurssin kahteen kertaan! Ja kun muutettiin tänne Klaukkalaan takasi, mulle tuli ihan kauhee tiatokonekuume.Pakko saara. Mentiin Elisan liikkeeseen ja otettiin kone ja tulostin palveluineen. Hyvä niillä oli palvelu ja neuvonta. Siittä lähtien mää oon ollu tähän koukussa. Alkoi vaan pasianssin peluulla ja vähä jotai surffailien. Vähitellen tutuks tuli sähköpsti google ym .Ja siitte facebook. Sepon nuaret sukulaiset tahto mukaan, jotta näkkee siinä toistensa kuulumisia. Ja sit tuli mahaollisuus kuvapuheluihin ulkomaillekin. Äitevainaan serkku Kanadasta yllytti ja niin ostin kuulokkeet ja miksofonin ja pääsin kuin pääsinkin yhteyteen sinne Kanadaan .kerran sitte äite oli täällä käymässä, ja otin yhteyren Leo-serkkuun. Kyllä niillä juttu luist ainaski 2 tuntia. Ny on Leokin sitte etesmnny ja vuasia sitte ja nii ne puhelut jäi. Kaikenkaikkiaan tää tiatokenehomma on mulle ihan elin ehto Oon ihan kipee , jos koneet ei toimi. Sitte tuli kännykät. Ja Älypuhelin. Kun eka kerran menin älypuhelinta kyseleen Klaukkalan Pörssistä ,Myyjä sano mulle, että ethän sää semmosta tartte. Sullahan on hyvä puhelin ja kamera. Joo ,niihän se on, emmää tartekkaa, mää aattelin ja se jäi sillä kertaa. Mut sitte kävi niin somasti, että kummilikka tekas vauvan ja rupes tulleen niitä vauvakuvia iha roppakaupalla. Ei ,perhana, kyl se kännykkä ny on pakko saara ja niin mää menin sen ekan ostaan .Ny se vauva on jo 5v ja taitaa mullaki jo viires älykännykkä olla. Aina löyty jottain heikkouksia ja täyty parempi saara. Tää Huavei 20 on ny ihan jees, ehkä pirän sitä vähä kauemman. Kyllä nää tiatovehkeet väkisi pittää tämmösen vähä höppänän muarin pääkopan jotenki vähä oortnikissa. Paljo on asioita ,joita voi sähköisesti hoitaa. Ja tän koronanki aikana oon jottain uutta oppinu.Tää blogihomma on yks semmonen. Sit vaan tahtoo olla noita vempeleitä vä liikaaki tässä huushollissa.On 4 tiatokonetta, 3 tulostinta yks skanneri ja kännykkä. Eniten on käytössä tää pöytäkone ja kännykkä. Nykyhetken uusin homma mulla on toi musan kuuntelu. Kun keksin ,että olis hyvä ajankulu lenkillä toi musa, niin menin ostin langattomat kuulokkeet, ja  vautsi , johan rupes meneen tossu toisen eteen, musta siis tuli musamuari!!!! En olis ikinä uskonu ,et noin pienissä vehkeissä voi olla noin hyv ääni! Ja vaikka puheluki tulee kesken kaiken, sen kun vastaat ja musa jatkuu, kun suljet lopetat puhelun. Emmää kyllä tua raitilla oo kettään ikätoveria  nähny, kellä olis tommoset, nuarilla niitä kyllä on. Mää tunnenki ny  itteni niin nuareks

            MUSAMUARI MENI NAIMISIIN                                                                              26 vuatta sitte päätettii muuttaa maalle Sepin astman takia. Täältä Klaukkalasta löytyki sit sopiva omakotikämppä.Sit mää aattelin kans, että mentäs naimisiin, niin määkin saisin suamenkiälisen sukunimen. Mää kysyin Sepiltäki ja kyl se hälle sopi. Niinpä sit koitti huhtikuinen maanantai, jolloin pakettiautoon oli pakattu viimenen muuttokuarma ja aika maistraattiin oli tilattu. Olin jättäny tilaisuutta varten koltunki valmiiks, se oli semmonen viininpunanen hame ja liivi. Mut ,voi hyvät hyssykät, mul ei ollukkaan kenkiä! Ne oli jo Klaukkalassa, Vaan vanhat resuset lenkkarit oli jallaassa! täyty siinä kiireellä käyrä ostamassa kenkät.Muuttokuarma jäi orottaan ja me lährettiin ratikalla kaupunkiin hoitaan asiota . Mentiin pankkiin ja saatiin rahat Sörkän kämpästämme ja maksettiin samalla tää oma talomme. Välittäjä ja uusi omistaja anto meille lahjaks ison huanekasvin ,olikohan se jukkapalmu tai joku semmonen. Niin me sitt lähettiin marssiin kohti maistraattia, Sepillä tää kukka kainalossa. Mutta voi himskatti, mulla ne uuret kenkät hankas kantapäitä! Piti poiketä apteekkiin paikkaamaan verisiä kantapäitä, että selvittiin sinne maistraattiin. Siä sitte kysyttiin, että tahrotaanko me ottaa toisemme pualisoks, ja tahrottiinhan me tiätenkin! Siä ei ollu paikalla , ku se vihkivä tuamari ja kaks toristajaa, neki talon pualesta. Ei viittitty sen enempää hössöttää, ku oli ne muuttohommakki. Piti meirä käyrä jossain kuppilassa syämässä juhlan kunniaks. Mutta ei jaksettukaa lähtee etsiin jotai raflaa, eikä tuntunu nälkäkää oleva, sen verran oli jännitystäki ilmassa. Siinä oli viäressä sopivasti tavaratalo Anttila ja siällä baari. Lounasaika oli ohi ,mutta kuitattiin hääateria kahveella ja kinkkusämpylällä. Hyvväähän seki oli ja halvemmakskin tuli. Ja sitte kipin kapin ratikkaan ja takasi Pääskylänkarulle, jossa muuttokuarma ootti. Siittä sitte kohti uutta elämää , mustaki oli tullu sitt rouva Itäniämi, jippii! Kun tänne oli päästy, eikös siihen tulla tupsahtanu Sepin sisko miähineen ,ne ku asu täs lähellä ja tiäsi, että ny me tullaan. Voi tuhannen tulimmaista, sitä siunailua ja päivittelyä, ku mää itteni rouva Itäniämenä esittelin! Tarttihan sitte vhkiäskahveet keittää. Tossa kiveheiton päässä oli semmonen pikkukauppa, mää kipasin sinne. Mut eihän siä mittää tuaretta pullaa ollu, joku saksalainen suklaakakku se oli, ku  ostin, sillähän se juhlakahvee kuittaantu ihan hyvin. Seuraavana päivänä saatii häälahjaki, tyynynliinat jossa oli kaks nallee ja nissä luki, että, läheisyys lämmittää. ,Päivittelyä riitti sitte töissäki, oliha se uus sukunimi pakko kertoo.